-
Miksi VPN ei toimi vieläkään eri sivustoilla?
Suomi, Espoo sijainti on "botti" näillä sivustoilla. Ruotsi, Tukholma taas noilla. Protokollan vaihto ei auta eli ongelma osoitteissa. F-Securella on ollut alkuvuosi aikaa uudistaa tuote niin, että kaikki sivustot toimii VPN päällä jokaisella verkko-osoitteella joka selaimessa.
-
Kuinka blockata?
Kuinka blockata s-pankin tililta rahaa vieva huijaussivusto?
-
Päivittäminen / siirto
FSecure Internet Security on vielä voimassa. Konetta, jossa ohjelma asennettuna, on käytetty ajoittain vain testeissä, joten päivitys uuteen Total-versioon on jäänyt ajoissa tekemättä. Nyt päivitys ei näytä onnistuvan ohjeiden mukaan (tai en ymmärrä ohjeita oikein?). Haluan siirtää tämän lisenssin uuteen…
-
F-Securen uusi versio
Hei, F-Secure TOTAL:in uusi tuoteversio toi iOS-käyttäjärjestelmälle (laite iPhone 14) uuden ulkoasun. Mukana tuli myös muutamia uusia ongelmia: F-Secure Total on kirjautunut itsestään muutaman kerran ulos. Kun appiin kirjautuu uudelleen, laite pyytää vapauttamaan lisenssin, ikään kuin lisi lisäämässä uutta laitetta vaikka…
-
Miksi ei tietokoneelleni ole vieläkään päivittynyt automaattisesti uusin TOTAL v. 19.5?
Näin F-Secure kertoo käyttäjätililläni: "F-Secure-sovelluksen uudet ominaisuudet Tekijältä L10n Päivitetty viimeksi: 17. kesäk. 2024 Versio 19.5 Julkaistu kesäkuussa 2024"
-
Vakoiluohjelma
Tämä uusi keskustelu luotiin viesteistä jotka lähetettiin alkujaan aiheeseen Vakoiluohjelma.
-
Tilauksen uusiminen ei onnistu, taaskaan
Viime vuonna ihan sama juttu, en muista miten sen sain lopuksi tehtyä. Laajentaminen ei ainakaan onnistunut, piti ottaa toisalta toimijalta. Vaikka painaa tuosta "muokkaa tilausta" mitään ei tapahdu. Alkaa kyllästyttää tää touhu🤬
-
Haluan irtisanoa nykyisen sopimuksen FSecuren kanssa.
Elisan liittymäasiakkaana saan samalla suoauksen mukana. Haluan kuittauksenne s-postin tai puhelimeni välityksellä.pno on XXXXXXXXXXXX. Jyväskylä 1.7.2024 XXXXXXXXXXXXX EDIT: Removed PII
-
VPN 2 x ?
Minulla on F-Securen VPN käytössä kolmella laitteella, joista yksi puhelin. Miksi Elisa laskuttaa minulta Freedome VPN:stä?
-
Edelleenkö vain Lapsi-profiileja käytössä Tietoturvassa?
Hei, vuodelta 2021 löytyi ilmeisesti ainkain osittainen vastaus mielessä olleeseen kysymykseen eli edelleenkään ei siis kai voi luoda kahta pääkäyttäjää mutta ei edes kahta "aikuista profiilia", jossa pääsee itse säätämään omat asetuksensa? Aika kökköä jos näin edelleen… " Tosiaan tässä vaiheessa ei ole muuta…
-
Miten tämän popupin saa pois päältä?
Tämä uusi keskustelu luotiin viesteistä jotka lähetettiin alkujaan aiheeseen Miten tämän popupin saa pois päältä?.
-
Vpn ei päällä eikä killswitch toimi.
No nyt se sittten tapahtui. Kone auki ja hetken ehdin toimia kunnes vaisto alkoi varoittamaan. Kuten se varoittaa aika usein tämän uudistetun Vpn:n kanssa. Tarkistus ja Vpn poissa päältä. Tämä oli todella paha vika. Ensimmäinen kerta kun näin kävi mutta ei saisi käydä kertaakaan. Vpn asetuksissa kuitenkin on aina että…
-
403 Forbidden
Hei, Yrittäessäni tehdä ostoksia japanilaisista verkkokaupoista ulkomaisia asiakkaita palveleva sivusto buyee.jp ei avaudu ollenkaan (Japani) VPN-yhteyden ollessa päällä. F-Securen laittaminen pois päältä auttaa. Vastaavasti Buyeen sivuilta pitäisi saada avattua shopping.yahoo.co.jp, joka aukeaa oikein VPN-yhteydellä,…
-
Totalin laitehallinta takkuilee
Hei, yritän lisenssini puitteissa vaihtaa vanhan kännykän tilalle uuden, mutta kun yritän kirjautua tililleni toimenpiteen suorittanmiseksi, tulee salasanan syöttämisen jälkeen vai tyhjä F-secure -ruutu
-
Info laitteesta palvelussa my.f-secure.com,community.f-secure.com,kategoriavalinnat
Palvelu my.f-secure.com ei tunnista windows 11 laitetta,ilmoittaa sen olevan win 10(epäluotettava kirjautumisyritys/tietoturvahavainto) 2. Palvelu my.f-secure.com ilmoittaa aina uudesta kirjautumisesta,vaikka selaimen historiatiedot ja evästeet pysyisivät samoina,tunnistusaikaa "wanhana laitteena" ei ole.. 3. Manuaalisen…
-
Miksi Totalin iOS-sovellus hukkaa kirjautumisen jatkuvasti?
sekä iOS 17.4.1 että iPadOS 17.4.1 Total-sovellus hukkaa F-Secure kirjautumisen jatkuvasti aiheuttaen laitteen osalta uuden lisenssin varaamisen vaikka vanha on olemassa. Kyllä tällaisen sovelluksen tulee muistaa kirjautuminen useamman kuukauden ajan eikä käyttäjän tule joutua kirjautumaan uudelleen parin/muutaman päivän…
-
Lisenssin siirto
Miten siirtää Fsecure 19.4 toiseen läppäriin jossa on jo Fsecure tilin alla vpn. Virussuojatun koneen lisenssi ei ole minkään sähköpostin alla ja voimassa 17.4.25 asti…Tuki loppui koska win8.1. Kiitos
-
Salasanaholvi vaatii kirjautumista mutta ei tarjoa kenttiä joihin tunnukset voisi syöttää!!!
Käytä ipadia (iOS 17.5.1) ja Google chromia. Salasanaholvi avaa lähes päivittäin ponnahdusikkunan, jossa vaatii kirjautumaan. Ponnahdusikkunassa ei kuitenkaan ole mahdollista syöttää tunnuksia. Kun sammutan ipadin ja käynnistän uudelleen niin salasanholvi toimii taas. Tämä lienee ohjelmistobugi. Onhan teillä korjaus…
-
Miksi Yle Areena ei toimi Total VPN:n kautta mutta toimii NordVPN:n kautta
Onko kukaan selvittänyt miksi Yle on nähnyt vaivaa että ovat blokanneet Yle Areenan käytön jos F-Secure Total VPN on päällä, mutta eivät ole blokanneet NordVPN:ää joka on ehkä jopa yleisempi VPN palvelu kuin F-Securen? Koetin itse selvittää tätä Yleltä lähettämällä heille viestejä. Alkuun eivät ottaneet oikein mitään…
-
Android keskeneräisiä tarkistuksia edelleen!
Terve Raportoin aiemmin että keskeneräisiä tarkastuksia tulee usein yöllä. Vaikkei mitään jättäisi päivittymään. Tällöin päivällä tehty tarkistus meni läpi ok. Nyt kuitenkin päivälläkään ei mene tarkastus läpi. Kännykkä samsung s10+ testattu asennella sovellukset uudelleen, käynnistellä puhelin uudelleen jnejne. Ohessa…
-
Poistin vahingossa sovelluksen ja uudelleen asentamisen jälkeen tulee virhe
Uudelleenasentamisen jälkeen tulee virhe: Tarkistuksessa ilmeni virhe, yritä uudelleen. Eli virustarkistus pysähtyy parin tiedoston jälkeen. Uudelleen yrityskään ei toimi
-
Lisälisenssien ostaminen ei onnistu
Hei, miksi lisälisenssien osto ei onnistu My F-Securen kautta? En löydä mistään ohjeessa mainittua Osta lisää - nappia.
-
Miten F-Secure päästi poliisin lukitsemaan koneeni vahingossa klikatun kuvan vuoksi?
This discussion was created from comments split from: allow download.
-
F safe pyytää päivitys
Pyydetään päivittämään, mutta ei päivitä. Kaikki Windows-päivitykset ovat ajantasaisia?
-
En saa uusittua tilausta
Moi! Haluaisin uusia tilaukseni, mutta aina kun yritän näin tehdä manuaalisesti, yhteys katkeaa ja päädyn vain tyhjälle sivustolle. Eli uusiminen ei tunnu onnistuvan manuaalisesti. Olen yrittänyt Chromella, Edgellä ja puhelimellani. Otin yhteyttä tukeen, ja he "nollasivat" tilaukseni, mutta siitä ei ollut apua. Mitä tehdä?
-
Voikohan F-Secure estää Kobo e-reader-lukulaitteen tunnistamisen MacBook Airilla
Käytössä MacBook Air (Sonoma 14.5) sekä Kobo Aura e-lukulaite. Aiemmin kaikki pelittänyt hyvin, mutta nyt kun kuukausien jälkeen haluaisin taas lainata kirjastosta kirjoja ja siirtää ne e-lukulaitteelle niin kone ei tunnista Kobo-laitetta. Olen kokeillut kaiken, mitä Kobon puolesta kehotettiin kokeilemaan, mutta nyt tuli…
-
Kutsu vaimo ryhmään
Tämä uusi keskustelu luotiin viesteistä jotka lähetettiin alkujaan aiheeseen En pysty kutsumaan puolisoani f-secure ryhmääni, koska hän kuuluu toiseen f-secure -ryhmään..
-
F-securen asennus lapsen puhelimelle ei onnistu
Yritin tätä ongelmaa selvittää jo chatin kautta onnistumatta siinä. Eli F-securen ensimmäisen asennuksen yhteydessä lähettämäni linkki toimi lapsen puhelimessa ja sai asennettua sovelluksen. Jonkin aikaa tämän jälkeen sovellus ilmoitti lapsen puhelimessa että tilaus vanhenee, uusi tilaus. F-secure on siis ollut käytössä…
-
Käyttöoikeuksien jakaminen
Vapaita käyttöoikeuksia on, mutta ei anna lähettää sähköpostille useampia linkkejä esim. puhelimen ja tietokoneen suojaamiseksi. Tulee ilmoitus, että on jo lähetetty. Hänellä näkyy että pitäisi ostaa lisää lisenssejä, vaikka niitä on 10 käyttämättä.
-
Freedom poistettu mutta estää F-Secure VPN asettamisen päälle"Turn off freedome vpn ro con
Olen Mac käyttäjä (Mac OS 14.05, iMac Apple M1) Olen poistanut vanhan Freedome asennuksen asianmukaisesti, asentanut F-Securen ja kone on käynnistetty uudellee useita kertoja . Kun yritän asettaa VPN Protectionin päälle niin saan vain virheilmoituksen: "turn off freedome vpn to connect to privacy vpn" Mitä voin tehdä,…