Holvin tietoihin ilmestynyt duplikaatteja

Nettiukko
Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast
editoi helmikuu 6 kohteessa F-Secure ID Protection

Toissa päivänä huomasin sattumalta holvin merkintöjen kokonaismäärän kasvaneen 2 kappaleella, vaikka en ole tehnyt viikkoihin mitään muutoksia merkintähinta.

Holvia selatessani havaitsin erään merkinnän olevan holvissa kolmena identtisenä kappaleena. Poistin turhat kopiot merkinnästä ja ne kyllä poistuivat. Näkymä oli täysin identtinen kaikilla käytössä olevillani laitteilla, jotka ovat liitettynä holvin (iMac, iPhone, Android-tabletti).

Eilen illalla holvia tarkastellessani löytyi jälleen yksi duplikaatti lisää toisesta merkinnästä. Poistin tämänkin turhana.

Holvissa oli myös joitain merkintöjä merkitty tähdellä suosikiksi. En ole tuota ominaisuutta koskaan käyttänyt.

Tämä tuntuu todella oudolta ja pelottavaltakin.

Mitä holvissani tapahtuu ja ovatko tietoni turvassa lainkaan? Olen täysin varma, että kukaan muu ei pysty tai käytä holviani kuin minä. Jotain holvissa on siis tietämättömiä tapahtunut.

Pyydän pikaista vastausta F-Securen puolelta asiaan, vika on kriittinen ja selvitettävä syy siihen viipymättä!

Hyväksytty vastaus

  • Firmy
    Firmy Viestejä: 1,621 Community Manager
    Vastaus ✓

    Hei @Nettiukko

    Kiitos kärsivällisyydestäsi.

    Duplikaatio voi tapahtua, jos tietueita muokataan kahdella laitteella ennen synkronointia. Tämä tehdään estääksemme tietojen menetyksen tai muutosten unohtumisen. Kuitenkin duplikaatiota ei pitäisi tapahtua automaattisesti, jos tietueita ei ole muokattu.

    Varmista, että vain sinä voit käyttää salasanavarastoasi, äläkä jaa pääsalasanaa kenenkään kanssa. Varastoon pääsee vain pääsalasanalla.

    Olen iloinen kuullessani, että ongelma ei enää ilmene. Kuitenkin varotoimena voit vaihtaa pääsalasanan yhdellä laitteella ja synkronoida salasanavaraston uudelleen kaikkiin laitteisiisi. Voit löytää lisätietoja siitä, miten tämä tehdään, viittaamalla tähän linkkiin: Laitteiden yhdistäminen Salasanaholvin tietojen synkronoimiseksi kaikkien laitteidesi välillä | Total | Uusimmat | F-Secure User Guides

    Jos tarvitset lisäapua, kerro minulle.

    Kiitos ja ihanaa päivää!

Vastausvaihtoehdot

  • F-Secure_Allu
    F-Secure_Allu Viestejä: 473 Moderator

    Hei @Nettiukko


    Laitoin kysymyksesi eteenpäin meidän tekniselle puolelle, palaan hetimiten asiaan kun saan heiltä vastauksen!

  • Nettiukko
    Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast

    Kiitos nopeasta vastauksestasi @F-Secure_Allu

    Jään mielenkiinnolla odottamaan teknisen puolen vastausta tähän asiaan.

    Tänään tämä ilmiö taas toistui. Yksi merkinnöistä oli tuplaantunut ja se oli merkitty tähdellä suosikiksi. Vielä eilen illalla näin ei ollut ja sen jälkeen en ole holvissa edes käynyt. Todella outoa...

    Mitään ei kuitenkaan havaintojeni perusteella ole vielä holvista kadonnut, onneksi!

    Pikaista ratkaisua odotellen👍️

  • Nettiukko
    Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast

    Onkohan tähän asiaan saatu tekniseltä puolelta mitään vastausta?

    Nyt ei ole tätä ongelmaa muutamaan päivään taas tullut mutta vähän tämä takaraivossa mietityttää...

  • Nettiukko
    Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast
    editoi kesäkuu 2023

    "Kuitenkin duplikaatiota ei pitäisi tapahtua automaattisesti, jos tietueita ei ole muokattu."

    Tämäpä tässä juurikin se ongelma ja kysymys onkin. Duplikaatin muodostanutta tietuetta ei ole mitenkään millään laitteella muokattu, tästä olen täysin varma!

    Holviin pääsy on ainoastaan minulla ja sisäänpääsy on kaikissa holviin liitetyistä laitteissani on pääsalasanan tai sormenjälkitunnistuksen takana. Pääsalasanan automaattista tallennusta ei missään laitteessa ole päällä. Kaikki kolme käyttämäni laitetta on vain ja ainoastaan henkilökohtaisessa käytössäni.

  • Nettiukko
    Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast

    Salasanahallintaa käyttäessäni olen tehnyt viime viikkoina havainnon, että jos muokkaan holvissa olemassa olevaa salasana- tai korttitietoa, järjestelmä luo muokatusta ja tallennetusta tietueesta lähes poikkeuksetta duplikaatin ja se on käsin poistettava.

    Esimerkki: Vaihdoin yhden salasanatietueen salasanan uudeksi generoimalla uuden salasanan. Talletin tietueen salasanan muutoksen jälkeen. Kun kirjauduin holviin uudeleen jokusen tunnin päästä oli tämä muokkaamani tietue holvissa nyt kolmena kappaleena.

    Miksi holvi on alkanut toimimaan näin, tätä ongelmaa ei ollut ennenkuin julkaistiin uusi Total ver. 19.0?

    Käytössäni on nyt viimeisin Total-versio 19.2 (macOS) ja tämä ongelma vaan jatkuu ja jatkuu...

  • Firmy
    Firmy Viestejä: 1,621 Community Manager

    Hei @Nettiukko

    Kiitos vastauksestasi.

    Haluan selventää muutamia yksityiskohtia paremman tilanteen ymmärtämiseksi. Näyttää siltä, että olet asentanut sovelluksen kolmeen laitteeseen (1 Mac, 1 iOS ja 1 Android). Kun muutit tietuetta Mac-laitteellasi, teitkö saman muutoksen manuaalisesti myös toisessa laitteessa?

    Lisäksi haluamme selvittää, esiintyykö ongelma vain silloin, kun muokkaat holvia vai myös, kun luot uuden tietueen. Olisi hyödyllistä tietää, mikä macOS-versio on tällä hetkellä käytössäsi Mac-laitteessasi.

    Kiitos yhteistyöstäsi, ja jos haluat jakaa jotain lisää tai tarvitset lisäapua, kerro rohkeasti. Toivottavasti sinulla on upea päivä.

  • Nettiukko
    Nettiukko Viestejä: 41 Enthusiast

    Hei @Firmy !

    Olen viime aikoina tehnyt kaikki muutokset holvin tietoihin iMacin Total-sovelluksen kautta ja pääsääntöisesti myös käyttänyt holvia samalla koneella. Muutoksia en tehnyt manuaalisesti muilla käytössä olevilla laitteillani.

    iMacissa on käytössä uusin käyttöjärjestelmäversio, macOS Ventura 13.5.

    Toivottavasti nämä tiedot auttavat ongelman selvitystyössä eteenpäin!

Tämä keskustelu on suljettu.
Hinnoittelu ja tuotetiedot