Käyttäjätunnusten yhdistäminen
Hei,
Olisin uusinyt Total-tilaukseni My F-securen kautta pienemmälle laitemäärälle, mutta sepä ei sitä kautta onnistunut. Niinpä jouduin ostamaan uuden tilauksen ja luomaan uudet käyttäjätunnukset, koska en tietenkään voinut käyttää vanhaa käyttäjätunnusta (siis tätä, jota nyt käytän). Tilauksen uusimisesta aiheutui muutenkin paljon säätöä, sillä jouduin mm. poistamaan ja asentamaan kaikki tähän liittyvät ohjelmat kaikilta laitteilta, jotta ne lähtivät toimimaan.
Miten saan tunnukset yhdistettyä? En haluaisi, että pääasiallinen käyttäjätunnukseni olisi se, jolla tilauksen nyt uusin.
Asiakaskokemuksena tämä tilauksen uusiminen oli muuten aivan kammottava. Miten on mahdollista, että My F-securen kautta ei pysty muokkaamaan tilausta muuten, kuin nostamalla laitemäärää? Tai että vanhalla käyttäjätunnuksella ei tilauksen päättymisen jälkeen voi ostaa juuri sitä tuotetta/tuotepakettia mitä haluaa, koska nythän en olisi pystynyt tällä vanhalla käyttäjätunnuksella kuin uusimaan Total-paketin viidelle laitteelle. Puhelimitsehan teille ei myöskään pääse keskellä päivää läpi saati, että viestiä voisi laittaa jotain muuta kautta, kuin näin julkisesti.
Hyväksytty vastaus
-
Hei @verahalli @JOnes
Tervetuloa F-Secure-yhteisöön! Kiitos paljon yhteydenotostasi.
Huomaan, että olet uusinut tilauksesi. Jos haluat tehdä muutoksia lisenssien määrään tulevaisuudessa, älä epäröi kertoa minulle vähintään 30 päivää ennen tilauksesi päättymistä. Olen aina valmis auttamaan sinua.
Voit vapaasti kysyä minulta lisää kysymyksiä tai jos tarvitset lisää apua.
Kiitos, että valitsit F-Securen, ja toivottavasti sinulla on ihana päivä!
Firmy
Community Manager | F-Secure Community
🔐 Strengthening digital security through knowledge and collaboration
🌐 Explore our User Guides | Knowledge Base for self-help resources
💻 Empower yourself with Cybersecurity Insights and protect what matters
📢 Help Shape Our New Homepage! Share your input in our design survey.
Vastausvaihtoehdot
-
Tuosta tilausten käsittelyn uusimisesta ja lisenssien hallinnasta sekä my.f-secure.com portaalin "kammottavasta käytettävyydestä" on reklamoitu jo vuosia sen juurikaan siitä muuttumatta vaikka yhtiökin on jakautunut ja asiakkaat jaettu "taviksiin ja koviksiin"..Samaten asiakaspalvelun resurssointiin on toivottu terävöitymista siinäkin varsin laihoin tuloksin,ainakin toistaiseksi..Vahvasta jälleenmyyjäverkostosta huolimatta verkkokaupan käytettävyys olisi pidettävä 2020-luvun tasolla...Tuokoon vuosi 2023 näihin muutoksia...