Henkilötietojen vuotamisen tarkistaminen = alan silloin saada huijausviestejä
Hei,
Minulle tulee harvoin huijaus- ja kalasteluviestejä puhelimeen ja sähköpostiin.
Olen kuitenkin huomannut, että joka kerta kun teen tarkistuksen, että onko sähköpostiosoitteeni tai puhelinnumero ollut mukana jossain tietomurrossa, alan aina juuri silloin saada joitakin outoja yhteydenottoja.
Eilen olen aktivoinut henkilötietojen seurannan F-securella ja olen taas piakkoin sen jälkeen saanut mm. Facebook aktivointikoodin sähköpostiin ja Finnair-aiheisen oletetun kalasteluviestin Filippiiniläisestä numerosta tekstiviestinä. Korostan että näitä tulee minulle todella harvoin.
Viimeksi tällaista tapahtui myös kun tarkistin tietoja haveibeenpawned -sivustolla. (Sähköposti)
Mistä tämä voisi johtua? Kiinnostaa tietää. Vuotaako näistä palveluista tiedot kuitenkin jotenkin eteenpäin huijareille? Sehän ei oikein ole sitten palvelun tarkoitukseen sopivaa tai turvallistakaan. Kannattaako tällaisia palveluita käyttää ollenkaan?
Vastausvaihtoehdot
-
Hei @_visuri! Kiitos viestistäsi. Ymmärrän hyvin, että tällainen herättää huolta. Kyse on kuitenkin todennäköisesti ihan sattumista, sillä F-Securen henkilötietojen valvonta ei koskaan välitä tietojasi eteenpäin, ja löytämieni tietojen perusteella myös Have I Been Pwned on luotettava toimija, joka ei jaa sähköpostiosoitteita eteenpäin.
Eli näiden palveluiden käyttäminen on kyllä ihan turvallista, mutta koska sinulla on jo tuo F-Securen henkilötietojen valvonta, niin erikseen Have I Been Pwned -sivustoa ei välttämättä tarvitse käyttää.