Sense ei ollutkaan Radarin kuluttajaversio

Hei F-Secure,

 

Olen harmillisen pettynyt Senseen nykyisellään sillä se ei todellisuudessa ollutkaan muuta kuiin kallis Wifi-tukiasema vähäisillä ominaisuuksilla ja App-hallinnalla. Markkinointiviestinnän perusteella luulin, että saisin todellisuudessa Radarin noodin (kuten minulla on töissä ja mitä arvostan tuotteena aivan julmetusti) joka kertoisi minulle miten IoT-laitteet kotona on patchattu. Kotini on mitä suurimmissa määrin älykoti ja siksi olisin erittäin kiinnostunut siitä miten mm. Cozify-hubi, valvontakamerat, tulotimet, jääkaapit ja muut verkon laitteet on turvattu laitteistotoimittajien toimesta. Toiseksi olisin toivonut, että pääsisin pilvenne kautta käsiksi sekä Sensen hallintaan että sisäverkkooni etäyhteydellä. Jotenkin siis kuvittelin, että Sensen mukana jaettavassa F-Secure Safessa (tai mielummin PSB:ssä) olisi esimerkiksi SSL-VPN-clientti joka terminoituisi joko Senseen tai teidän pilveenne.

 

Hienoa on tosin se, että itse päätelaite on laadukkaan tuntuinen ja kivan näköinen eli jos saisitte siihen vielä reippaasti lisää ominaisuuksia ja mielellään vaikka web-hallinnan niin olisin mielelläni uusimassa tilauksen sitten vuoden kuluttua. Nykyisellään kun työasemissani on jo PSB ja verkossa oli ennestään rautapalomuuri niin Sense ei tuonutkaan oikeastaan mitään uutta.

 

/ L

 

Viestejä yhteensä

  • En ole kyllä tälläiseen markkinointiviestintään törmännyt missään vaiheessa, työ tai privaelämän puolella.

    Onko antaa jotain viestiä nähtäväksi, jossa näin olis lupailtu, että sense = radar kotiin?

    Myöskin jos luulit, että saat psb/yritystason tuotteen kotiin kuluttajahinnalla, niin vähän kuulostaa siltä, että et ole oikein selvittänyt tarpeeksi hyvin mikä sense on.

    Ainoa mikä sensestä on selvää on, että se perustuu samaan tekniikkaan kuin radar ja jotka molemmat perustuvat fsecuren ostaman nsense yrityksen tekniikkaan.

    Webbihallintaa ei ole tulossa, tämä asia on jo varmistettu F-Securen henkilöiltä täällä foorumilla. Appi tulee ajanmyötä kehittymään paremmaksi ja myöskin etäkäyttö on roadmapilla. Se että tarjoaako laite ikinä sslvpn yhteyttä kodin sisäverkkoon on epäselvää, mutta veikkaisin että ei koska kyseessä on kuluttajalaite ja hintataso tämä.

  • LuddeLLuddeL Viestejä: 2

    Moi,

     

    Tarkoituksenani ei ole syyttää F-Securea mistään markkinointimateriaalin virheistä vaan pikemminkin toivoa lisää ominaisuuksia kun kuitenkin kyseessä on tilauspohjainen laite ja palvelu mikä mahdollistaa heille investoinnit tuleviin julkaisuihin. Olen aikoinaan tilannut purkin vuoden 2015 Slush-julkaisutilaisuuden fiiliksen pohjalta ja silloisessa matskussa jonka vielä onnistuin löytämään (https://www.f-secure.com/fi_FI/web/press_fi/news/news-archive/-/journal_content/56/1082194/1431893?p_p_auth=WkrOBv0X&refererPlid=910425) kerrottiin mm. että "Se toimii perinteistä laiteskannausta laajemmin ja käyttää Security Cloudin tekoälyä ennakoimaan ongelmia. ". Olet varmasti oikeassa siinä, että olisi pitänyt lukea kaiken maailman tech specsit mutta kuten itsekin totesit se oli aika edullinen kuluttajapurkki joten suurempaa tarvetta moiseen ennen testaamista ei ollut.

     

    Tämä tästä aiheesta.

     

    / L

     

     

  • Security cloud on F-Securen käyttämä pilvipohjainen analytiikka/skannauspalvelu, johon käyttäjillä ei ole ns. pääsyä. Se taas ei liity mitenkään siihe, että onko tuotteella webbihallintaa/portalia/tms.

    Security cloud löytyy jokaisesta fsecuren tuotteesta tai siis jokainen tuote sitä käyttää.

    Tuostakin löytyy ihan artikkelia fsecurelta, jossa kerrotaan mikä security cloud on.

     

    Ja onhan tämä tuote siis  julkaistu keskeneräisenä ja sitä se on vieläkin, tuolla englannin puolen foorumilla oleva Feature request lista on aikas pitkä ja suurin osa pyynnöistä on enemmänkin puutteita kuin lisäominaisuuksia.

Tämä keskustelu on suljettu.