-
En pysty kutsumaan puolisoani f-secure ryhmääni, koska hän kuuluu toiseen f-secure -ryhmään.
Mistä hän löytää tämän f-secure -ryhmänsä, johon liittyvä My Secure -tili voitaisiin poistaa ja sen tähden kutsuni f-secure ryhmääni onnistuisi. Hän ei nyt pysty kirjautumaan My F-secure -tilille. Hankin 14.12.2023 Totalin, johon kuuluu 5 lisenssiä.
-
Mistä valitaan tilattujen lisenssien määrä nykyään?
Aiemmin oli helppo päivittää tilaus, eli joko lisätä tai vähentää lisenssien määrää. Nyt en löydä kohtaa mistään, vaikka kirjaudun palveluun. Lisenssien uusimispaikka kyllä löytyy ja tilauksen lopettaminen, mutta ei määrän vaihtamista. Ohjelman toimintojen tuominen yhteen ikkunaan ja käyttöliittymän yhtenäistäminen on…
-
Total ilmoittaa toistuvasti odottavista tehtävistä
Alkaa ärsyttämään Totalia viime aikoina vaivannut jatkuva ilmoittelu salasanojen automaattisen täytön käyttöönotosta ja salasanaholvin palautuskoodin luomisesta. Olen nämä toimenpiteet tehnyt jo asennuksen yhteydessä ja ne on käytössä mutta Total niistä vain muistuttaa ja muistuttaa kerta toisensa perään. Vaikka…
-
F-Securen päivitys macilla versiosta 19.3 (52927) eteenpäin
Käyttöjärjestelmä on Big Sur ja tänään F-Secure on jo kahteen kertaan halunnut tehdä päivityksen, jonka ajaksi VPN menee pois päältä. Ensimmäisellä kerralla en saanut mitään tietoa siitä, onko päivitysprosessi kesken vai onnistunut . Laitoin hetken kuluttua VPN:n takaisin päälle ja tunnin parin jälkeen ohjelma haluaa taas…
-
Internet securityn päivitys totaliin tietokoneessa
En ole saanut onnistumaan Internet securityn päivitystä totaliin tietokoneissamme. Minulla on ennestään My security tunnukset ja tilaus perheemme puhelimiin. Miten saisin tehtyä päivityksen? Voiko yhdellä tunnuksella olla kaksi eri tilausta, niin kuin tässä tapauksessa kolme käyttöoikeutta puhelimiin (voimassa 25.11.2023)…
-
Maksupalvelut eivät toimi enää Total VPN:llä
Minulla on Android 14 puhelimessa (Samsung A53 5g, One UI 6.0) total 21.1.8223678. Muutama päivä sitten kaikki nettikauppojen maksaminen, joka on toiminut aiemmin, rupesi tökkimään. Koskee sitä vaihetta, kun nettiostos pitää varmistaa esim pankin palvelussa. Koskee useita maksupalveluita esim. Nordea, s-Pankki.…
-
Tilauksen uusiminen
Uusin tilauksen OP antamalla alennuksella ja f-securen lähettämän viestin kautta. Uusiminen onnistui. Kysymys kuuluu: pitääkö total asentaa uudestaan kaikille kolmelle laitteelle jotta tilaus uusiutuisi myös laitteilla? Näin ei ainakaan vielä ole tapahtunut tilauksen uusimisen jälkeen
-
Mikä on uusin Total-versio Windows 10:
En tiedä, onko uusin Total-versio latautunut Windows 10:een
-
Miksi asennusympyrä vain pyörii vaikka ilmoittaa olevan voimassa?
Asennus ei mene läpi siis.
-
Tuote ei lataudu oikein
Ostin tänään uuden lisenssin vanhentuneen tilalle. Tilaus näkyy sivulla, mutta sovelluksissa näkyy vain vanhentunut tilaus, enkä pysty ottamaan tilausta käyttöön.
-
Onko lisenssi kone, vai henkilökohtainen?
Tarkoitus antaa vaimolle oikeus käyttää konettani jossa on Total. Riittääkö siihen lisenssi jonka olen lisännyt omalle tililleni? Vaimolla myös oma kone ja puhelin joissa on lisenssit.
-
Tilapäinen poisto`?
Minulla on käytössä Win11 Acer 5 laitteessa. Win update tarjoaa jatkuvasti vanhentuneita päivityksiä, joita se kuitenkaan ei pysty lataamaan. Vaivan poistamiseksi olen tehnyt monia yrityksiä, onnistumatta. Viimeisin ohje on, että virustorjunta ohjelmat pitäisi poistaa tietyn korjausohjelman suoritus ajaksi. Voiko Total…
-
Uusin äskettäin tilaukseni, mutta se ei ole päivittynyt sovelluksiin voisitteko päivittää sen?
Nettisivusto näyttää, että tilaukseni on 2024 Joulukuuhun asti voimassa. Sovellus kuitenkin herjaa ja väittää, että tilaus olisi päättymässä pian.
-
F-secure tilaus jää pyörimään
Tilasin jonkin aika sitten uuden total tilauksen,, tilauskoodin lunastuksen jää vain pyörimään hyväksy napin painalluksen jälkeen.
-
Total ja Catalina
Hieman tunnen itseni huijatuksi! Vanha MAC ja CATALINA : Total ei asennu! Uusin tavan mukaan automaattisesti kesäkuussa tilauksen eikä sitä tehdessäni käynyt millään lailla SELKEÄSTI esille se, että Total ei toimikaan Catalinassa tai aiemmassa. Uudempaan en voi käyttistä päivittää, koska koneeni on senverran vanha. Outoa,…
-
Miten tämän popupin saa pois päältä?
Hei, miten tämän popupin saa pois päältä? Etsin verkkokaupoista tuotteita, ja tämä hyppää silmille jokaisella uudella välilehdellä.
-
F-secure asennuspaketti ei toimi
Hei! Ostin F-securen totalin ja kun yritän avata MacOs Catalinani (versio 10.15.7) asennuspakettia (F-Secure-Safe-Installer) niin ohjelma ei vastaa ja kone jää vain pyörittämään aloitusruutua. Mikä neuvoksi?
-
Virustietokantojen manuaalinen päivitys ei toimi
Minulla on F-Secure Total v. 19.2 Windows 10 Pro:ssa. F-Securen dbtracker-sivuston mukaan tällä hetkellä uusimmat päivitykset ovat Capricorn 12_06_06 ja Virgo 12_06_01. Total näyttää Capricorn 12_06_05 ja eikä uusinta Virgoa. Manuaalinen päivitys ( Tarkista nyt ) ei löydä heti nettisivun mukaisia uusia päivityksiä.…
-
Internet Security vaihto Totaliin
Minulla on ollut FSIS noin 20 vuotta, kiitos siis kun lopetitte sen. En tarvitsisi mitään ylimääräistä 3 WIN Tietokoneen suojauksen lisäksi mutta näin. Tilausta on jäljellä vielä puoli vuotta, muistutus tuli sovellukseen tänään ohjelmasta eikä se enää toimi normaalisti.... Jos siis vaihdan Totaliin, tarvitseeko minun…
-
Bugeja Safe Browser -selaimessa
Hei! Safe Browser -selaimessa on kaksi bugia: - OmaKannan rokotustodistusta avatessa avautuu Chrome - PDF-tiedostojen lataaminen ei onnistu Lataa-painikkeen painamisesta huolimatta Käytössä on Android 13 uusimmilla saatavilla olevilla korjauksilla (laite Nokia XR20). F-Secure-sovelluksesta on asennettu versio 21.1.8223678.
-
Selain
Miksi hyvinvointialueen sähköinen palvelu ilmoittaa, että selaintani ei enää tueta ja se pitäisi päivittää toiseen. Eikö tämä safe browser ole ihan ajan tasalla? Mistä on kyse?
-
Laitteiden nimeäminen uudelleen
My F-Securessa on 3 laitetta ja kaikkien nimenä näkyy My Windows PC. Voiko laitteet nimetä uudelleen ja jos niin miten? Eihän noista saa mitenkään selvää mikä laite on mikäkin, yksi on pöytäkone ja kaksi kannettavia.
-
Tuotteen aktivoiminen
Jos yritän kirjautua myF-secureen, niin saan ilmoituksen Hyvä asiakas, Huomasimme, että olet jo ostanut käyttöoikeuden F-Secure-sivustosta, mutta et ole vielä aktivoinut sitä. Aktivoi käyttöoikeutesi noudattamalla Luo My F-Secure -tili -sähköpostiviestissä olevaa Luo My F-Secure -tili -painiketta. Löydät tämän viestin…
-
macOS asennettu F-Secure Total ohjaa kirjautumaan sisään mutta se ei onnistu
Hei, Ongelma on seuraava: MacBookille asennettu F-secure Total. Kun ohjelman avaa niin näkyy huomiota edellyttävä tehtävä "Ota kaikki ominaisuudet käyttöön kirjautumalla sisään". Kun klikkaan "Kirjaudu" ja syötän tunnukset niin tulee herja "Käyttöoikeutta ei voitu vahvistaa. Ota yhteyttä sovelluksen toimittajaan."…
-
total ostettu, miten asennan ilman koodia
miten asennan totalin ilman koodia. tuote ostettu black friday tarjouksesta. puhelinpalvelunne ei toimi. eli ostokuitti on. mutten tajua mitä en huomaa.
-
Error 500 kun yritän käyttää androidilla
Hei, Saan virheviestin: "Error 500" kun yritän kirjautua sisään Androidilla. Minulla on aiemmin ollut DNAn digiturva. Liittyköhän se asiaan? terv. Aleksi
-
Ongelma Totalin 19.2 versiopäivityksen jälkeen
F-Secure Totalin 19.2 päivityksen jälkeen salasanojen automaattinen täyttö ei toimi koska selain ( Crome ) ilmoittaa että valtuutuskoodi on väärä. Lisäksi Totalin hallintasivulla VPN osiossa harmaalla testillä lukee "Ladataan... Odota", eikä VPN tietenkään toimi. Päivitys asennettiin 25.11. Latauslinkissä luki, että…
-
ilmoittaa että tilaus on vanhentunut
miksi kännykässä ilmoittaa , että tilaus on vanhentunut ,vaikka ei ole pc ssä toimii oikein. Pitääkö poistaa ja ladata uudelleen
-
Epäilen virusta puhelimessani
Puhelimen f-secure tarkistus ilmoitus tuli yläpalkkiin 15 kertaa peräkkäin vaikka tein tarkistuksen vain kerran. Sähköpostiin jäi tulematta kaksi tärkeää viestiä mitkä liittyivät toisiinsa mutta lähettäjä oli eri. Kun pyysin lähettäjiä laittamaan sähköpostin uudestaan, ne tulivat. Ensimmäiset sähköpostit jäivät teille…
-
Totalin asennus ok, VPN ei lataudu ollenkaan.
VPN kohdssa sanoo että ladataan. ei ilmeisesti 2 kk riitä lataamiseen. vähän tuntuu että hukkaan menee, kun osaltaan vpn;än vuoksi sen hommasin. mikä avuksi? Olen yrittänyt asentaa uudelleen. Kyseessä macci.